Svetlana Aleksijevitš: Neuvostoihmisen loppu (2014), 697 sivua

Luulin ymmärtäneeni, mitä suuressa itänaapurissa tapahtui, kun neuvostovaltio romahti 1991. Mutta en sittenkään ollut käsittänyt sitä, ainakaan ihmisen tasalta.

Tämä kirja kertoo muutoksesta kymmenien haastattelujen avulla. ”Siihen aikaan elämä oli kehnoa, nyt se on pelottavaa.” ”Vanhempamme myivät suuren maan farkuista, Marlborosta ja purkasta.” ”Ennen minä ymmärsin meidän elämäämme… sitä miten me elämme… Mutta nyt en ymmärrä… en ymmärrä.”

En ollut ajatellut, että Neuvostoliitto oli tosiaan onnistunut muuttamaan ihmisen. Osa kommunismin ihanteista oli toteutunut. Ihmisillä oli arvo riippumatta varakkuudesta ja kansallisuudesta. Se oli virallinen totuus, joka oli osittain jopa totta, ja kansa oli jollakin tavalla sisäistänyt sen. Asia tuli näkyväksi, kun tilalle astui raaka kapitalismi.

”Heistä tuntuu kuin he olisivat kärsineet kaksinkertaisen tappion: itse kommunistinen aate on joutunut vararikkoon, ja myös se, mitä sen jälkeen seurasi, on heille käsittämätöntä, he eivät voi hyväksyä sitä. He halusivat jotain muuta: jos kerran kapitalismia, niin sitten ihmiskasvoista, herttaisesti hymyilevää.” ”Yhdet roistot ajettiin pois, toiset tulivat tilalle.”

Neuvostokansa kävi keittiöissään loputtomia keskusteluja ja luki makuuhuoneissaan korkeaa kirjallisuutta. Sitten sanalla ei ollut enää arvoa, vain rahalla. ”Sanopa, sisko, miten ihmiset oppivat niin nopeasti tappamaan toisiaan? Hehän olivat lukeneet koulussa Khaijamia. Ja Puskinia.” Azereista, armeneista ja kazaneista tuli Venäjällä toisen luokan kansalaisia. ”Venäläiset tarvitsevat ’mustia’, jotta voisivat tuntea olevansa ’valkoisia’, katsoa jotakuta ylhäältäpäin.”

Tämän kirjan luettuaan on helppo ymmärtää, miksi Stalin ja Putin ovat arvossaan. Kiina on nyt kiistaton suurvalta, mutta Venäjästä tuli uusi Kolumbia. Stalin muistetaan voittajana ja Putinilta toivotaan nyt sitä samaa.

Kannattaa lukea ainakin Nobel-kirjailijan 14-sivuinen terävä johdanto. Myös sen jälkeiset 30 tai 100 sivua vetävät, mutta noin 300 sivun kohdalla alkaa kieltämättä puuduttaa. Sitten tarinat taas kovenevat viimeisellä sadalla sivulla. ”Kaikki arvot romahtivat, paitsi elämän arvo.”

Mainokset
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s